Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2018

Jannika B&Tanhupallo @Karisman joulunavaus-18-11-18

Mentiin Karismaan puoli kahdentoista aikaan ja aluksi suunnattiin kiertelemään kauppoja. Klo13 alkoi Jannikan ensimmäinen keikka, joka oli jälleen aivan mieletön. Sen jälkeen odotettiin hetki ja sitten klo14 lavalle tuli Putouksen viime kauden voittaja Tanhupallo. Hänellä oli ensin haastattelu ja sen jälkeen Meet&Greet. Oltiin hetki Meet&Greet alueella ottamassa kuvia ja sen jälkeen taas hetki odottelua, jonka jälkeen vielä klo15 alkoi Jannikan toinen keikka. Keikan jälkeen Jannika jäi jakamaan kuvia ja nimmareita ja mekin käytiin äidin kanssa ottamassa kuvat ja vaihtamassa muutama sana.

 

 

Kauppakeskus Karisman 7v synttärit-4-11-18

Suunnattiin reilu viikko sitten Karismaan, jossa vietettiin kyseisen kauppakeskuksen synttäreitä ja koska siellä oli esiintymässä muutama oma suosikki, niin olihan se sitten pakko mennä sinne käymään. Ensin klo13 esiintyi Aleksanteri Hakaniemi, joka esitti muutaman kappaleen. Sen jälkeen suunnattiin muutamille kaupoille ja mukaan lähti taas muutamia kivoja asioita. Kahdelta lavalle nousi kolme youtubettajaa, Pinkkupinsku, Jennysvoices ja Tomas. Heidän haastattelu kesti noin puoli tuntia, jonka jälkeen sitten lähdettiinki pois.